[Vieraskynä] Miksi kirjojen lukeminen kannattaa vaikka se ei aina huvittaisikaan?

Olen havainnut kamalan asian: ihmiset tyhmenevät. Ja tämä tapahtuu aikana, jolloin tietoa on tarjolla enemmän kuin koskaan ja aivan ilmaiseksi.

Kyse ei ole vain minun havainnostani. Norjalaisen tutkimuksen mukaan älykkyysosamäärämme on laskenut 70-luvulta lähtien noin seitsemän yksikköä sukupolvessa.
Syitä tähän ei tiedetä mutta mahdollisia tekijöitä ovat epäterveellinen ruoka, vähäinen liikunta ja liiallinen ruutuviihde.

Viimeaikoina kollektiivinen tyhmenemisemme on tullut ilmeiseksi. Valeuutiset ja mukatiede ja mielipiteiden esittäminen faktoina ovat jokapäiväistä elämäämme. Tyypillistä on myös väittää jotain todeksi vain siksi, että haluaa sen olevan totta.

Eikä ilmeisesti ole niin hullua uskomusta, ettei se menisi joillekin todesta. Me nauramme keskiajan ihmisten hyväuskoisuudelle mutta ei pitäisi. Heillä ei ollut tietoa mutta meillä on, yllinkyllin.

Me emme vain enää jaksa ottaa asioista selvää. On paljon helpompaa uskoa sitä, mitä kaverit jakavat sosiaalisessa mediassa. Tästä seuraa paheneva kaaos kuten nyt olemme nähneet.

Arvelen yhdeksi syyksi tyhmenemiseemme sen, että emme enää lue kokonaisia kirjoja. Romaaneja. Audiovisuaalisen ärsyketulvan piinaamat aivomme eivät jaksa keskittyä. Olin yksinäinen teini eikä minulla ollut kavereita. 

Pakopaikkani oli Hämeenlinnan kaupunginkirjasto. Se sijaitsi tuolloin, 70-luvulla, entisessä venäläisten sotilaiden ortodoksikirkossa. Sieltä lainasin venäläisiä klassikoita, Victor Hugoa ja amerikkalaista sen ajan nykykirjallisuutta, kuten Isaac Bashevits Singeriä, Ernest Heminwayta ja John Steinbeckia.

Kirjaterapiaa 

Minun on myönnettävä, että keskittyminen on minullekin nykyisin vaikeaa. En ole saanut vieläkään loppuun Pirkko Saision Passiota ja monet kirjat menevät lukemisen sijaan selaamiseksi. Tunnen tästä syyllisyyttä. Tiedän, että lukeminen rauhoittaisi ja avaisi uusia näkökulmia kokemukseeni tästä jälleen niin kaoottisesta todellisuudesta. Mutta kun illalla väsyneenä suljen koneen, ajaudun kuitenkin usein katsomaan Netflixiä sen sijaan, että tarttuisin yöpöydällä syyttävästi pälyilevään romaaniin.

Kirjoilla, eritoten romaaneilla, on suuri terapeuttinen merkitys. Eräs tuttavani kertoi selvinneensä vaikeasta elämäntilanteestaan lukemalla koko Mika Waltarin tuotannon. Hän inhoaa syvästi itsehoito-oppaita, erityisesti Eckhart Tollea, mutta romaaneista hän kertoo saavansa voimaa.

Lukeminen kannattaa vaikeina aikoina


Koska olen kirjoittanut kolme itsehoito-oppaiksi luokiteltua kirjaa, tuttavani kritiikki meni ihon alle. Kyllähän minäkin sitä ihmettelen, että kysyntä tällä sektorilla on alati kasvava. Sehän tarkoittanee, että itsehoito-oppaat eivät toimi. 

Tätä asiaa käsittelee myös norjalaisen Svend Brinkmanin kirja Pysy lujana. Elämä ilman self-helpiä. Pitää syynä surkeuteemme henkistä laiskuuttamme ja jatkuvaa itsetutkiskelua. Svend suosittelee kaikkea sitä, mistä itsehoito-oppaissa varoitetaan: negatiivisuutta, menneessä vellomista ja tunteiden tukahduttamista. Ihmisen on hänen mukaansa hyvä muistaa, että elämä on rankkaa ja että lopuksi kuolee. Memento mori. Hän kehottaa lopettamaan itsetutkiskelun ja toimimaan järkevästi.

Brinkman on stoalainen. Hän moittii kulttuuriamme minä-keskeiseksi ja nopeutuvaksi. Onnellisuuden tavoittelusta on tullut monelle elämän tarkoitus. Se on myös hyvää bisnestä. Markkinoille ilmestyy aina vain uusia onnen oppikirjoja eivätkä ne näytä mitenkään parantavan mielentilaamme.

Lukekaa kaunokirjallisuutta self helpin sijaan, Brinkman julistaa.

Ja minä olen yrittänyt ottaa neuvosta vaarin, jopa siinä määrin, että aloin kirjoittaa fiktiota itsekin. Se onkin aivan huikeaa! 

Yöpöydälläni on lukemattomia kirjoja enkä ole varma luenko niitä koskaan. Olen lukijana hyvin kranttu enkä jaksa viipyillä pitkään kirjan parissa, joka on minusta tylsä. Maailmassa kun on niin valtavasti huikeita kirjoja. Sellaisia kuin Elizabeth Gilbertin “The Signature of Small Things”. Tai Amos Osin “Judas”. Tai Jonathan Franzenin “Freedom”. Kirjoja, jotka vetävät mukaansa. 

Luen varmaan liian paljon amerikkalaista kirjallisuutta ja nyt olenkin yrittänyt keskittyä suomalaiseen. Saision “Passio” on aivan mieletön, samoin Rosa Liksomin “Hytti nro 6”. Pidän huumoria aivan välttämättömänä ominaisuutena. Pidän sitä myös älykkyyden korkeimpana muotona. Kirja, joka ei lainkaan naurata, jää minusta vajaaksi. Pönötystä ja turhantärkeyttä en jaksa lainkaan. Sellaiset kirjat jäävät lukematta.

Maailmantilanne on juuri nyt aika hirveä mutta tästäkin tilanteesta voi löytää komiikkaa. Huumori auttaa kestämään vaikeitakin tilanteita ja nauraminen on terveellistä. Esimerkiksi kirjailijakollegani Soili Pohjalainen on humoristi, jonka kirjoja lukiessa tulee hyvälle tuulelle, mutta jotenkin fiksusti.

Rekisteri- ja tietosuojaseloste

Kati Reijonen PhD on muotoiluajattelija, meditaatio-ohjaaja ja kirjaililja
. Katin neljäs kirja käsittelee sitä, voisiko vanhoista viisausperinteistä löytyä ratkaisu nykyisiin ympäristöongelmiimme ja humanitaariseen kriisiimme. Kirja avaa inhimillistä näkökulmaa kestävään kehitykseen.

Luokat: Vahvempi itsetuntemus, Vieraskynä